|
FITNESS
Mistä kaikki alkoi...
Lapsesta asti olen ollut hyvin liikunnallinen ja jo nuorena kiinnostunut terveyteen liittyvistä asioista. Salitreenin aloitin vuonna 1995, mutta lajina Fitnessin löysin vasta kolme vuotta myöhemmin.
Innostukseni fitnessiin sai alkunsa lehdestä. Tammikuussa vuonna 1998 löysin lehden Oxygen - "serious fitness for serious women". Kannessa oli kuva Amy Fadhlista ja lehden lopussa artikkeleita kisoista. Fitness ja fitness-kilpailijat olivat mielestäni jotain aivan mieletöntä. Olin todella innoissani! Koin, että tuossa lajissa oli yhdistettynä minulle tärkeät asiat: terveys, liikunta ja itsensä kehittäminen - sekä upea vartalo.
Samaisessa lehdessä oli kuva Pirjo Ilkasta - soitin hänelle ja kysyin neuvoa, miten aloittaa.
Vuonna 1999 menin tapaamaan Halosen Mattia ja kerroin haluavani kilpailla. Matin kommentti oli, että "ensin pitäisi hankkia lihakset". Olin treenannut, mutta en ilmeisestikään tarpeeksi kovaa.
Jatkoin treenaamista ja pari vuotta myöhemmin, vuonna 2001, kysyin jälleen neuvoa - nyt Suomen parhaimmalta fitness-kilpailijalta, Marjo Krishiltä. Marjon opissa lähdin valmistautumaan ensimmäisiin kisoihini. Olin parhaan valmennuksessa mutta kuukausi ennen kisoja henkinen kanttini petti, enkä halunnut osallistua kilpailuihin. En sittenkään ollut valmis.
Treenasin, treenasin ja treenasin. Tanssin, loikin ja treenasin. Pariinkin otteeseen aloitin valmistautumisen kisoihin mutta aina vähän ennen kisaa, keksin jonkun hyvän (teko)syyn olla menemättä. Ilmeisestikin johtuen valtavasta itsekritiikistä ja perfektionistisesta luonteestani - sekä epäonnistumisen pelosta.
Marraskuussa 2004 jouduin kisoihin vastoin tahtoani. Olin tulta ja tappuraa, täynnä kiukkua - en ollut valmis kilpailemaan. Mutta siinä rivissä seistessäni päätin, että puolen vuoden päästä näytän mihin pystyn - ja olin todella kiitollinen Robert Savikolle, että oli pakottanut minut lavalle. Ilman häntä tämä tavoitteeni olisi jäänyt vain haaveeksi. Tuskin olisin mielestäni ollut koskaan valmis ja aina vain lykännyt kilpailemista seuraavaan vuoteen.
Huhtikuussa vuonna 2005 soitin jälleen Halosen Matille, kuuden vuoden jälkeen. Minulla oli seitsemän viikkoa aikaa kisoihin ja tarvitsin apua - ja Matti auttoi...
Mitä kilpailuissa arvioidaan...
Fysiikkakierroksella arvioidaan ensimmäiseksi urheilullinen kokonaisvaikutelma. Vartalon on oltava sopusuhtainen, naisellisen lihaksikas ja kiinteä, kauneutta arvostellaan kokonaisuutena. Kilpailija arvioidaan aina sen pohjalta, onko hän kokonaisuudessaan urheilullinen ja terveen näköinen. Myös hiukset, kasvot, ihon kunto ja sävy huomioidaan. Lisäksi urheilijan tulisi tuoda itseään esille itsevarmasti, kauniisti ja ylpeästi.
Fysiikassa arvioidaan lihasten yleismuodot, symmetrisyys sekä tasapaino. Lihaksissa pitää olla pyöreyttä ja kiinteyttä. Kehon rasvamäärä on oltava alhainen, mutta lihaserottuvuus ei saa tuoda liikaa esiin yksityiskohtia ja lihassäikeitä. Fitness-kilpailijalla liian suuret lihakset laskevat sijoitusta.
Vapaaohjelmassa tulee olla liikkeitä, jotka ilmentävät voimaa, notkeutta ja kestävyyttä. Ohjelma arvostellaan tyylin, persoonallisuuden, urheilullisen hallinnan ja esiintymisen kokonaisvaikutelman mukaan. Vapaaohjelma voi sisältää aerobicia, tanssia, voimisteluliikkeitä tai muita liikunnallisia taitoja, joita kilpailijalla on. Mitään pakollisia liikkeitä tai liikesarjoja ei amatöörikilpailussa ole. Myös esiintymisasu arvostellaan osana kokonaisuutta.
Mitä Muuta…
Menestyminen edellyttää kovaa työtä sekä oikeanlaista asennetta ja energiaa. Vaikka kilpailijoita vertaillaan puhtaasti fyysisten ominaisuuksien perusteella, myös henkinen puoli on ehdottomasti oltava kunnossa. On oltava tahtoa, motivaatiota ja itseluottamusta.
Itseluottamus on menestyksen suuri salaisuus, motivaatio saa sisäiset voimat liikkeelle ja innostus siivittää vauhtiin, joka kantaa yli esteiden ja antaa merkityksen kaikelle tekemiselle.
Oman kovan työnsä lisäksi jokainen meistä tarvitsee myös muiden ihmisten apua ja tukea. Saavutuksistani saan kiittää montaa ystävää sekä oman alansa huippuammattilaista - ja erityisesti valmentajaani Matti Halosta sekä aikaisempia valmentajiani: Pirjo Ilkkaa, Marjo Krishiä, Jarmo Mäkelää ja Jarmo Bumania. ISO KIITOS!
Linkkien takaa löydät tahoja, joiden avulla olen saavuttanut tavoitteeni. Suosittelen lämpimästi!
MERIITIT:
|
2007
|
WABBA
|
EM
|
Saksa, Alzey
|
Fitness-Shape
|
1.sija
|
|
2006
|
WABBA
|
MM
|
Kreikka, Ateena
|
Fitness-Shape
|
2.sija
|
|
2006
|
WABBA
|
EM
|
Saksa, Alzey
|
Fitness-Shape
|
2.sija
|
|
2005
|
WABBA
|
EM
|
Englanti, Colchester
|
Fitness-Shape
|
2.sija
|
|
2005
|
IBFA
|
EM
|
Italia, Sapri
|
Fitness-Shape
|
4.sija
|
|
2004
|
WABBA
|
MM
|
Intia, Bangalore
|
Fitness-Shape
|
6.sija
|
|